Suomen Geologisen Seuran historiaa

Seuraava teksti perustuu Kalevi Virkkalan artikkeliin vuodelta 1986 (Bull. Geol. Soc. Finland 58, 3–28). SGS:n historiasta löytyy lisätietoa eri juhlavuosina julkaistuista Geologi-lehden ja Bulletinin numeroista.

Bulletin 50 v juhlanumero (1936) (PDF 144 MB)
Bulletin 75 v juhlanumero (1961) (PDF 155 MB)
Bulletin 100 v juhlanumero (1986)
Geologi 125 v juhlanumero (2011)
Geologi 130 v juhlanumero (2016)

Suomen Geologinen Seura (SGS) on suurin ja vanhin geologian alan yhdistys Suomessa. Sen toiminta kattaa kaikki geologian osa-alueet. Se perustettiin vuonna 1886, aikana, jolloin geologia tieteenä kautta maailman oli nopean ja läpikotaisen kehityksen tilassa. Tämän kehityksen ja muutoksen perusteena olivat useat tuolloin tai vähän aiemmin muotoutuneet luonnontieteeliset teoriat, mm. aktualismi, jääkausiteoria, biologinen evoluutioteoria ja termodynamiikka sekä polarisaatiomikroskooppisten menetelmien tulo geologiaan. Suomessa Helsingin yliopisto sai ensimmäisen geologian ja mineralogian oppituolinsa v. 1852, mutta se täytettiin vasta 1877. Vuorihallitukseen perustettiin Geologinen toimisto samana vuonna ja Geologinen Komissioni (nykyinen Geologian tutkimuskeskus) muodostettiin vuonna 1885. Näin syntyi usealla taholla tarvetta sekä tieteenalan sisäiseen että ammatilliseen koordinaatioon, jonka välineeksi katsottiin tarvittavan tieteellisen seuran.

Noin kymmenen henkeä kokoontui SGS:n perustavaan kokoukseen 22.10.1886. Kaikkien läsnäolleiden nimiä ei varmuudella tiedetä, mutta paikalla olivat ainakin professori F.J Wiik sekä herrat K.A. Moberg ja J.J. Sederholm. Wilhelm Ramsay liittyi seuraan seuraavana vuonna.

Seuran jäsenmäärä kasvoi hyvin hitaasti ensimmäisinä vuosikymmeninä. Jäseniä oli 1900-luvun alussa vain noin parikymmentä, eikä sataan päästy ennen kuin SGS täytti 50 vuotta. Kuitenkin jo 13 vuotta myöhemmin (1949) ohitettiin 200 ja satavuotisjuhlien aikaan (1996) jäsenmäärä oli ohittanut tuhannen. Tämän jälkeen jäsenmäärän kasvu taittui, ja on jopa lievästi vähentynytkin reiluun yhdeksäänsataan. Tämä 1990-luvun kehitys johtunee sekä muiden geotieteellisten seurojen (mm.Vuorimiesyhdistys, Rakennusgeologinen yhdistys, Mineraloginen Seura) noususta että geologien tarpeen näennäisestä stabiloitumisesta Suomessa.

Jäsenten ylivoimainen enemmistö on koko SGS:n olemassaolon ajan ollut suomalaisia. Keväällä 2002 heitä oli 844 (näistä opiskelijajäseniä 119), kun ulkomaalaisia oli 46 ja ulkomaisia kirjeenvaihtajajäseniä 10. Kunniajäseniä on kaikkiaan ollut 14, joista vain yksi ulkomaalainen. Tällä hetkellä kunniajäseniä on neljä. Seuralla on ollut myös kolme kunniapuheenjohtajaa: professorit Pentti Eskola, Aarne Laitakari ja Väinö Auer. Vuonna 1963 perustettiin kultainen Eskola-mitali annettavaksi erityisesti ansioituneille geologeille. Pentti Eskola sai nimikkomitalinsa ensimmäisen kappaleen samana vuonna. Vuonna 1968 mitalin sai Tom Barth, 1975 Väinö Auer, 1980 Thure Sahama, 1986 Ahti Simonen, 1994 Maunu Härme, 1999 Kaarlo Neuvonen ja 2007 Gabor Gaál.

Seuran säännöt ovat perustamisvuodelta 1886. Niitä on sittemmin täydennetty ja päivitetty neljästi, viimeksi v. 1966. Seuran toimintaa johtaa hallitus, jossa aluksi oli vain kolme, vuodesta 1950 seitsemän jäsentä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan vuosittain, sihteeri ja taloudenhoitaja kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Varhaisempina aikoina oli tavallista, että yksi henkilö hoiti tehtäväänsä pidemmänkin aikaa yhtäjaksoisesti. Kaikkiaan on SGS:lla ollut 76 puheenjohtajaa; heistä Wilhelm Ramsay pisimpään, yhteensä 14 vuotta.

Suomen Geologisen Seuran tärkein tehtävä on aina ollut järjestää kokouksia, joissa on pidetty tieteellisiä esitelmiä; samoissa kokouksissa myös käsitelty SGS:n muita asioita. Vaalikokouksessa, joka nykyisin pidetään aina joulukuussa, valitaan seuran toimihenkilöt tulevalle kaudelle, ja vuosikokouksessa helmikuussa käsitellään vuosikertomus- ja tilinpäätösasiat sekä toimintasuunnitelma ja budjetti alkaneelle vuodelle. Alkuaikoina yleiskokouksia pidettiin neljästi vuodessa. Nykyisin vuosittainen kokousten määrä on kuudesta kymmeneen.

Jokaisessa yleiskokouksessa pidetään yksi tai kaksi tieteellistä esitelmää. Seuran ensimmäisen 100 toimintavuoden aikana (1886–1986) pidettiin 1157 esitelmää, joiden aiheet jakautuivat seuraavasti: kallioperägeologia 34.5%, maaperägeologia 19%, malmigeologia 14%, mineralogia 8%, geofysiikka 4% ja muut teemat 20.5%. Mainitun ajanjakson jälkeisiä tilastoja ei ole tarkkaan tutkittu, mutta yleisesti voidaan todeta kallioperägeologian osuuden aiemmasta laskeneen ja maaperägeologian, sovelletun geologian ja aputieteiden teemojen osuuksien kasvaneen. Ulkomaiset tutkijat ovat pitäneet jäsenosuuttaan olennaisesti suuremman osuuden yleiskokousten esitelmistä.

SGS on järjestänyt yksin ja ollut mukana järjestämässä useita temaattisia 1–3 -päiväisiä symposioita ja kongresseja. Lisäksi on järjestetty kymmeniä ekskursioita pituudeltaan yhdestä päivästä viikkoon lähes vuosittain, järjestäen sekä yksin että yhdessä muiden geoalan tahojen kanssa. Vain sotavuosina oli merkittävä ekskursiotauko. Pääosa retkistä on tehty Suomessa, mutta joitakin myös ulkomaille. Ensimmäinen pitempi kotimaan retki tehtiin Suursaareen yhdessä Maantieteellisen Seuran kanssa v. 1896. Ensimmäinen ulkomaanekskursio tehtiin Viroon v. 1929.

Kokousten lisäksi toinen merkittävä SGS:n aktiviteetti on julkaisutoiminta. Vuosina 1916-23 yleiskokousten pöytäkirjat ja osa esitelmistä tai tiivistelmät niistä julkaistiin nimellä "Helsingin Geologisen Yhdistyksen tiedonantoja". Vuodesta 1929 on SGS julkaissut tieteellistä sarjaa, joka on ilmestynyt kerran tai kahdesti vuodessa. Sarjan nimi oli vuoteen 1967 asti Comptes Rendus de la Société géologique de Finlande, ja se julkaistiin osana Geologian tutkimuskeskuksen Bulletin de la Commission géologique de Finlande -sarjaa. Vuodesta 1968 sarjaa on julkaistu itsenäisenä nimellä Bulletin of the Geological Society of Finland. Vuoteen 2023 mennessä on Bulletin-sarjassa ilmestynyt 95 numeroa ja yli 930 tieteellistä artikkelia. Artikkeleja on julkaistu varsin tasaisesti kaikilta geologian osa-alueilta, joilla Suomessa tutkimusta tehdään. Kirjoittajina on ollut niin koti- kuin ulkomaisiakin tutkijoita lähes sarjan alusta asti.

Vuoden 1949 alusta on myös julkaistu jäsenlehteä nimeltä Geologi. Siinä julkaistaan lyhyitä tieteellisiä artikkeleja, SGS:n tiedonantoja, tiivistelmät yleiskokouksista, kertomuksia ekskursioista, kongresseista ja symposioista, kirja-arvosteluja ja jäsenuutisia. Myös geoalan muiden suomalaisten seurojen tiedonantoja julkaistaan Geologissa. Geologi ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa, kahdesti kaksoisnumerona. Se leviää ennen kaikkea SGS:n jäsenkunnan keskuuteen, mutta sillä on myös joukko tilaajia, jotka eivät ole Seuran jäseniä. Geologilla on tällä hetkellä (kevät 2002) noin 700 tilaaja.

SGS:n toiminnan alkuvuosikymmeninä jäsenmaksut kattoivat kaikki kulut varsin hyvin. Vasta vuodesta 1929, jolloin Bulletinia alettiin julkaista, on Seura saanut vuotuista valtionapua. Tämä on kohdistunut jokseenkin täydelleen Bulletinin julkaisuun. Lisäksi SGS on ajoittain saanut suoraa tukea Suomen kaivosteollisuudelta.

Kansainvälistä toimintaa on harjoitettu paitsi ulkomaisin esitelmin SGS:n yleiskokouksissa, ennen kaikkea yksityisten jäsenten toiminnalla eri kansainvälisissä järjestöissä ja toimikunnissa, mm. UNESCO:n, yliopistojen ja GTK:n kansainvälisen yhteistyön ja tutkijavaihdon kautta. SGS on myös jäsen Euroopan geologisten seurojen yhteistyöorganisaatiossa Association of European Geological Societies.