Geotieteiden olympialaiset (IESO)
The International Earth Science Olympiad – IESO, perustettiin yhdeksi International Geoscience Education Organization– IGEOn pääaktiviteetiksi lähes parikymmentä vuotta sitten. Olympialaisissa kisaavat maajoukkueet, joissa on neljä opiskelijaa ja kaksi mentoria. Joukkueita on viime vuosina osallistunut 35-45 eri maasta.
Vuoden 2025 olympialaiset järjestetään 7.-17.8.2025 Kiinan Jiningissä.
Vuosittain järjestettävät geotieteiden olympialaiset ovat tarkoitettu lukiolaisille ja kilpailussa opiskelijat pääsevät testaamaan taitojaan kaikilla tärkeimmillä geotieteiden osa-aloilla, mm. geologiassa, geofysiikassa, ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuksessa, valtameritutkimuksessa ja maanpäällisessä tähtitieteessä.
IESO:n päätarkoituksena on lisätä kiinnostusta ja innostusta opiskelijoiden ja yleisön keskuudessa geotieteitä kohtaan. Lisäksi olympialaiset edistävät eri maiden nuorten opiskelijoiden välistä yhteistyötä ja ystävyyssuhteita.
Suomen Geologinen Seura on lähettänyt joukkueen kansainvälisiin geotieteiden olympialaisiin vuodesta 2018, jotka järjestettiin Thaimaassa. Vuonna 2019 kisamatka suuntautui Etelä-Koreaan ja 2024 Kiinaan (Peking). Vuosina 2021-23 olympialaiset järjestettiin etänä.
Edustusjoukkueeseen valituille lukiolaisille tarjotaan opiskelupaikkaa Helsingin yliopiston geotieteiden kandiohjelmaan ja Åbo Akademin geologian aineeseen.